torstai 7. tammikuuta 2016

PAKKASPÄIVÄN PAKOLLISET


Huhhuh mitä pakkaspäiviä on pidellyt täällä Pohjolassa lähiaikoina. Ollaan saatu kokea ihan kunnon äijäpakkaset ja aamulla herätessäni keittiön mittari näyttikin jo kolmeakymmentä. Pakkasista huolimatta jengi juhli eilen Pikkuleijonia Helsingissä, ihan huikeeta! Pitemmällä varoitusajalla olisin itsekin mennyt paikalle, mutta äitin ja veljen paluu vei kyllä tässä tilanteessa pitemmän korren. Pakkaset siis jatkuu edelleen ja tänään en ajatellut poistua talosta salia pitemmälle. Ehkä joku muu on samassa tilanteessa ja miettiikin nyt, mitä pakkaspäivänä voi saada aikaan?
  • Juo kuppi tai kaksi kuumaa. Mun lemppari on ehdottomasti kahvi maitovaahdolla. Postauksen kuvat on mun aamun toisesta kupillisesta, eikä se varmasti ole viimeinen!
  • Tee aikatauluja valmiiksi. Mä aloin jo kirjoitella kalenteriin ensi viikon postaus-, luku-, ja treeniaikatauluja, sillä arjen taas lähtiessä käyntiin ei ole välttämättä kaikista eniten aikaa.
  • Siivoa ja järjestele. Tekeekö mieli muuttaa huoneen järjestystä tai ärsyttääkö muuten joku kauan järjestelemättä ollut huoneen nurkka? Mikä parempi tilaisuus järjestellä se kuin kirpsakka pakkaspäivä! Samalla voikin laittaa petivaatteet ja matot vähäksi aikaa pakkaseen, hyvin tuulettuu ja kuolee pöpöt ;-)
  • Opiskele! Mulla alkaakin heti tän postauksen jälkeen ruotsilla ja siitä päivän mittaan myös lueskelen vähän yhteiskuntaoppia, äikkää ja muita kieliä. Siinä se päivä melkein meneekin...
  • Tee herkkuruokaa. Mä oon ihan koukussa sosekeittoihin ja ajattelin myös tänään väsätä porkkanakeittoa ainakin lähestulkoon samalla reseptillä kuin tässä.
  • Katso leffoja. Onko pitkään tehnyt mieli katsoa uudestaan tietty leffa tai löytyykö digiboksin tallenteista hyvä pätkä, jota et ole hyvillä (ja vähän lämpimimmillä) säillä katsoa? Nyt on ihan loistotilaisuus!
  • Hemmottele itseäsi ja käy saunassa. Paras tilaisuus tehdä ihana kasvonaamio ja lämmittää sauna. Kropan ja sielun hoitoa parhaimmillaan ;-)
Näitä juttuja mä teen paukkupakkasilla. Tän kaiken lisäksi valmistelen tietysti blogijuttuja ja nyt haluaisin kysellä, mitä juuri te haluaisitte nyt vuoden vaihduttua blogissa nähdä? Juttuja on tietysti tulossa vaikka millä mitalla ja abihulinoiden ansiosta näätte ens kuussa penkkarijuttuja ja pääsette taas matkustamisen makuun, kun suuntana on Kööpenhamina. Kuitenkin teille mä tätä myös itseni lisäksi kirjoitan ja nyt saa kertoa, mitä te haluatte täällä nähdä?

♥:Emmi

PS. Eilisestä meikkipostauksesta voi saada ideoita, joten käykääpä tsiigaamassa täältä, jos se sattumalta jäi eilen välistä!


We've had quite freezing weather here in Finland this week and today when I woke up the temperature had reached -30 degrees! Now it's really not the time to go out and play in the snow and I'd rather stay inside until I need to go to the gym. But what can you do on a cold winter day? Here's my list:
  • A cup of something hot. My personal fave is a cup of coffee with frothened milk. The one in the pics is my second one today. And deffo not the last!
  • Schedule your upcoming week. As school is starting next week I know it's gonna be a lot busier than during holidays so I started planning the upcoming week already. Not a bad idea!
  • Clean the house. Or just decorate! Do a diy project you've been wanting to do lately. Now you have the time!
  • Study! My job for today is Swedish-social studies-German-Spanish-Finnish so I guess I'm gonna handle it huh?
  • Make your favorite food! I think I'm gonna re-do this carrot soup today, it's the best one ever!
  • Watch a movie. If you've wanted to watch a certain film for a while, now you have the chance!
  • Pamper yourself (and go to sauna). Now there's noooo excuses. I personally love sauna, it's the best treatment for the body and soul.
Along with all this there's the blogstuff for me. Now that I've finished this post I'd have a lot more to do but instead I have to concentrate on school for now. We'll talk again tomorrow, but if you have some certain posts you'd wish to see now that it's new year and everything, just let me know!

PS. If you missed yesterday's make up post, you can find it here! Maybe you find it inspirational, you never know ;-)



keskiviikko 6. tammikuuta 2016

NEW IN | MAKE UP


Urban Decay NAKED 2: Mun oli vaan ihan pakko. Ostin Naked Basicsin kesällä ja totesin sen heti ens alkuun niiiiin hyväksi, että tiesin toisen, isomman Naked-paletin olevani heti hankintalistalla. Singaporen kentästä on tullut mun virallinen "sekoan meikkiostoksista"-paikka ja samalla kun nappasin itselleni uuden ripsarin (Benefitin they're real!) oli mun ihan pakko ottaa tääkin. Tax-freehinta vähän päällä 46 euroa kyllä kirpaisi, mutta onhan se aika täydellinen? Katsokaa noista sävyjä ja kaiken lisäksi pigmenttiä riittää. Olisko Naked Smoky sitten se seuraava? ;-)

Urban Decay NAKED 2: I really just had to. I bought Naked Basics last summer and I was literally blown away! The pigment is so amazing that after using Naked Basics for a few weeks I already know I had to get a bigger and better Naked palette soon. And here we are ;-) 46 euros tax free was kind of much but definitely worth it. What do you think, is Naked Smoky gonna be the next Naked I'll get? ;-)


NYX Highlight & Contour Pro Palette: Ja näin mäkin pääsin osaksi varjostusten ja korostusten ihmeellistä maailmaa. Anastasiaa oon harkinnut monet kerrat ostavani, mutta kun Berliinistä löysin tän kahdenkympin version, tartuin kyllä ensi kädessä siihen. Sävyjä tässä on jopa kaksi enemmän! Pigmenttiä on varjostussävyissä vaikka muille jakaa, mutta miinuksena toivoisin sitä korostussävyihin vähän enemmän. Kahdenkympin paletiksi kuitenkin ihan huippu!

NYX Highlight & Contour Pro Palette: And so am I a part of the wonderful world of highlight and contour. I've been thinking about buying a Anastasia Beverly Hills Contour Kit for a long time but now that I saw this NYX palette I decided to give it a go. I guess this is worth 20 euros. It has two shades more than Anastasia and the pigment (at least in those contour shades) is amazing. If I could wish more, I'd say pigment to the highlight shades as well!



MAC prep+prime: Ja niitä heräteostoksia. Saatepuheen jälkeen en voinut vastustaa tän ostoa Helsinki-Vantaalla. 15 euroa ja saat parhaimman freesauksen meikkiin ikinä! Mulla tää ehdottomasti toimii, kun meikistä tulee liian kakkumainen. Pari suihkausta naamalle ja kakkumaisuus on tiessään! Iso purkki tuo todellakin vastinetta rahoilleen.

MAC prep+prime: After a long chat about how great this product is I just couldn't resist. This prep n prime spray will make you the refreshing look and will get away the cakey cover you might've had. 15 euros and deffo worth the money!


Maybelline Baby Lips Berry Crush & Coral Lush: Muutama halpa heräteostos Batamilta. Ihanan heleä eikä liian tunkkainen sävy ja hyvä kosteutus, me likey!
Maybelline Baby Lips Berry Crush & Coral Lush: Just couple bargains from Batam. Love the color and how it moisturizes just great!

Maybelline Color Show Creamy Matte Lip Color: Sama homma kuin edellisissä: totaalinen heräteostos! Tää sävy (M103 rock the coral) on ihanan korallinpinkki ja just mun tyylinen!
Maybelline Color Show Creamy Matte Lip Color: Love the shades of coral and pink, it's just my style! The shade is M103 rock the coral


Maybellinen jutut oli Berliinin Rossmannissa valmiiksi jo naurettavan halpoja ja kaiken lisäksi -20% alessa, joten saatoin löytää sieltäkin muutaman kotiinviemisen:
Color Sensational Lipstick (732 brazen beige): Täydellinen nude! Ette tiedäkään miten kauan oon etsinyt näin upeaa nudehuulipunaa. Nyt löysin tän ja noin viiden euron hintaan, en tietenkään voinut jättää ostamatta ;-)
Master Precise Liquid Eyeliner (forest brown): Tälle ostokselle oli ihan syykin. Mun Lumenen ruskehtava eyeliner alkoi vedellä viimisiään ja mä en oikeastaan mustaa voi käyttää. Se pienentää mun silmiä ihan jäätävästi. Tästä syystä lähti Maybellinen versio matkaan ja pakko sanoa, että oon kyllä ollut tosi tyytyväinen!
Fitme Concealer (10): Kaverin suosittelemana oli pakko ottaa päälle neljällä eurolla kokeiluun myös tää. Oon pitempään käyttänyt jonkun ihan halpismerkin concealeria (sillä tarvitsen sitä tosi vähän), mutta tää kyllä yllätti mut! Ihanan paljon väriä, koostumus ei liian tönkkö muttei myöskään liian valuva.

Maybelline was amazingly cheap in Berlin and there was also a -20% sale of their products at Rossmann. Soooo I might've bought something:
Color Sensational Lipstick (732 brazen beige): The perfect nude! I've been looking for it for a while but now that I found it couldn't be happier...
Master Precise Liquid Eyeliner (forest brown): Well I had a reason for this. My previous brown eyeliner from Lumene was dying out so I had to buy a new one and I wanted to give this one a go. Now I really have to say that I love it!
Fitme Concealer (10): My friend suggested this and because it was only a little over 4 euros I just wanted to try it out. I've been using really cheap concealers to this point because I don't think I need it that much but I guess this really takes the win.


Revlon Nail polish (551 raisin rage): Heräteostoksia jälleen, mutta diggasin tästä. Ihana punaisen sävy, joka kestää mulla ainakin tarpeeksi kauan. Sopii just tähän talveen ja etenkin syksyyn!
Zoeva Brush (109/luxe face paint): Oli pakko ostaa contouria varten siihen sopiva sivellin ja jotenkin tartuin sitten kahdentoista euron yksilöön. Halvemmallakin olis voinut päästä, mutta eikö se laatu oo myös aika tärkee? ;-)

Revlon Nail polish (551 raisin rage): I felt like I'm in need of a nail polish so I picked this one. You like the color as much as I do?
Zoeva Brush (109/luxe face paint): I needed a brush for my contour so I picked the one worth 12 euros. I guess I could've bought a cheaper one but the quality also matters, huh?

Tässä siis iso läjä mun meikkiostoksia joulukuun ajalta. Voi olla, että joku jäi pelistä pois, mutta tässä sitä ollaan. Onko täällä jotain tiettyjä meikkiostoksia, josta haluaisitte nähdä erikseen vielä jonkin tyyppistä postausta?

Mä meen nyt nauttimaan perheen seurasta, äiti ja veli tuli kotiiiiiin!!

♥:Emmi

tiistai 5. tammikuuta 2016

44 ASUA


1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 





Pitkän taistelun jälkeen sain teille koottua luultavasti kaikki asut vuodelta 2015. Nyt näitä katsoessa bongaa sieltä monenmoista asua, joka edelleenkin säväyttää ja samalla näkee niitä ihan kamalia floppeja. Mun suosikkeja asuista on ehdottomasti loppuvuodelta numerot 40 ja 41, sekä alkuvuodelta 3 ja 11. Vuoden lemppari asukuvamiljöö taas on numero 12. Ei-niin-upeita mun mielestä on numero 42 ja täysiä floppeja varmaankin 39 ja 2. 

Asukuvien suosikkielementtinä on koko vuoden ympäri pysyneet selkeästi nuo punaiset housut ja tietenkin joka vuodenajalla on omat suosikkinsa. Loppuvuodesta on vaaleanpunainen takki sekä uusi Longchampin laukku nostaneet päätään, toinen elementti kesästä alkaen oli varmaan edelleen kovassa huudossa oleva huopahattu.

Pitemmittä puheitta, mikä on teidän suosikki?

After a long fight with PhotoScape I finally succeeded in collecting my outfits from 2015. Looking at these I can see a lot of beautiful outfits as well as a couple of failures. My absolutes favorites ae 3 and 11 from the beginning of the year as well aw 40 and 41 from the end. My favorite photos are absolutely at 12 (well I guess can tell why). The photos I don't like that much? 42, 30 and 2!

You can also see that I've been wearing quite a lot of my red jeans as well as that black hat of mine. I think I also have those "changing favorites" when it comes to clothing. This winter it's deffo the light pink coat!

Anyway, which one is your favorite?

♥:Emmi

maanantai 4. tammikuuta 2016

AMAZING DECEMBER VIA IPHONE


1. Kuukausi alkoi visiitillä Helsinkiin ja postailinkin jo aiemmin Kuja Bar & Bistrosta, missä käytiin syömässä.
2. Kiireisestä kuusta huolimatta oli mulla aikaa joskus relata hyvän aamupalan parissa.
3. Joulukuun ekana perjantaina oli aika vähän irrotella ja ottaa suunta Kinoon JVG:tä katsomaan!
4. Itsenäisyyspäivänä vedin heti aamuun kovan jalkatreenin!

1. December started with a visit to Helsinki as I've already told and an amazing dinner at Kuja Bar & Bistro.
2. Although I had a busy month I also had time to chill out a little with  agood breakfast.
3. December's first Friday and it was time to go seee a gig!
4. Started Finnish Independence Day with a good leg workout.

   

1. ...ja itsenäisyyspäivä jatkui lounaalla mummilassa.
2. Seuraavana aamuna olikin aika lentää Berliiniin.
3. Tsiigatkaa näitä upeita jouluvaloja Kurfürstendammilla!!
4. Ja tietenkin Holokaustin muistomerkillä oli napattava kuva jos toinenkin ;-)

1. ...and continued the day with lunching at grand parents'
2. The next morning it was already time for Berlin!
3. And look at the amazing Christmas lights at Kurfürstendamm!!
4. And we of course has to take photos at the Holocaust Memorial...

   
1. Yks mun lempparikuvista reissulta! Tässä on sitä "big city"-fiilistä.
2. Minä joulupallossa, ei ihan jokapäiväinen näky ;-)
3. No näitä mää kuvasin Berliinissä :-D Muuristakin löytyi kohta "Paris is better" ja kuka olikaan fiilingeissä...
4. Kaupungin symboli. On se aika upee!

1. One of my fave pics from Berlin! This really has the big city feeling!
2. Well this is not what you see every day...
3. And these were my fave things to photograph in Berlin. I even found a part in the Berlin Wall which has a text "Paris is better" ;-)
4. The symbol of Berlin. Oh, how beautiful it is!

   

1. Mä vaan ja juutalainen museo.
2. Hei eka visiitti Dunkin' Donutsiin! Kahvi oli aika kuraa, mut kyllä sieltä ostettu donitsi (vaikka ostinkin jonkun korvapuustin näköisen) oli ihan sika hyvää!
3. Miten niin tykätään aasialaisesta buffetista?
3. Alexanderplatzilla luistelemassa! Yks parhaista hetkistä Berliinissä, kiitos matkaseuralle, että lähdit mukaan ♥

1. At the Jewish Museum.
2. My first ever visit to Dunkin' Donuts. The coffee sucked pretty much but the pastries were good!
3. Asian buffet it is!
4. Skating at Alexanderplatz. This was really one of my fave moments in Berlin!

   
1. Ja lento takaisin Suomeen. Kiitos Berliini, olit ihan mahtava!
2. Uusilla rilleillä! Tykkään näistä niin paljon, etten vaan malta olla enää ilman ;-)
3. Miten niin mä oon taas Helsinki-Vantaalla? Tällä kertaa suuntana Pariisi.
4. Maailman kaunein kaupunki ♥

1. Finland calling. Thanks Berlin, you were awesome!
2. With my new glasses! I've literally fallen in love with these and now I just need to use 'em all the time! :-D
3. At the airport again? This time it's Paris calling!
4. The most beautiful city ever ♥

   

1. Ihana Pariisi. Vähän oli kyllä tunteet pinnassa...
2. Blogihommia allaswifillä tuorepuristetun mehun kera. Onko parempaa?
3.-4. Anchor Café! Tätäkin oon fiilistellyt jo vähän liikaa vai?

1. Oh Paris mon amour. I think I got a little too emotional there...
2. Blog stuff by the pool with fresh juice. Is there anything better?
3.-4 Anchor Café! I think I've told you a lot of this as well, haven't I?

   
1. Yks mun lempikuvista Batamilta. Nyt jo ikävä tonne...
2. Singaporen kentällä taas, tällä kertaa suuntana Krabi.
3. Oli vissiin ihan hyvät juomat parvekkeella blogihommia tehdessä?
4. Allashengaus Krabilla. Oli aika tuskaa muuten istua tossa ja ottaa kuvia, toi pikkasen pisteli takapuoleen ;-D

1. One of my fave pics from Batam! Oh I already miss it...
2. At Changi airport again, this time it's Krabi calling.
3. I guess I had a good drink at the balcony doing blog stuff?
4. Hanging by the pool in Krabi. It was kinda painful to take these pics and sit there - it really hurt a lot!

   

1. Cashewkanaa thaimaalaisessa! Oli muuten liiiiian hyvää ;-)
2. Ai mitkä maisemat?
3. Ao Nangin auringonlasku, niin ihana vaan katsella tota ja kuunnella meren kohinaa.
4. No se veneretki ja ensimmäinen pysähdys. 

1. Cashew chicken at a local restaurant.
2. Views? What are you talking about?
3. Sunset in Ao Nang, it was amazing just look at that and listen to the ocean...
4. The boat trip and our first stop at Pranang Cave Beach.

   

1.-3. Lisää kuvia veneretkeltä. Nää on näitä elämää huikeampia kokemuksia, oon vaan ihan amazed!
4. Iltauinnilla auringonlaskussa. Tää vaan on sitä elämää...

1.-3. More pics from the amazing boat trip. These are the experiences in life that you'll always remember, I'm just so amazed!
4. Evening swim at beautiful sunset. C'est la vie ;-)

   

1. En oo aikoihin nähnyt näin huikeita maisemia lentokoneesta, kyllä Singapore vaan on uskomaton!
2. Heti ekana "kotiin" ländätessä lenkki naapurustossa, teki kyllä hyvää!
3. Just another selfie ;-)
4. Ja Ranskan päässä matkalla kotiin, vika lento edessä!

1. Haven't seen these kinda views from the airplane in a while!
2. Did a jog in the neighborhood after travel day, felt sooooo good!
3. Just another selfie ;-)
4. In Paris on the way home, last flight ahead!

   

1. Tein aika paljon uusia meikkiostoksia ja tässä niistä yksi. Näistä lisää myöhemmin ;-)
2. Heipat lentokoneesta Ranskalle. Vähän näytti muuten Suomeen ländätessä kylmemmältä ikkunasta!!!
3. Selfie ja takkutukka!
4. Uuden vuoden vietto meni näitten tyttöjen ja kaikkien muitten ihanien kanssa, ihan huippu ilta!

1. I've bought a lot of new make up things during the last month and this is one of those. We'll get back to these in a while!
2. Goodbye France! I gotta say it looked a bit colder when landing in Finland three hours after that...
3. Well I think I can have two selfies in one post, can't I?
4. Spending new year's with these two and the others, we had an amazing night!

Tälläistä tällä kertaa, huhhuh miten paljon kertyi kuvia puhelimeen viime kuussa! Mä oon koko aamun siivoillut kotona ja sen taki postaus tulee vähän normaalia myöhemmin. Nyt kuitenkin salille ja neljältä telkun ääreen katsomaan miten se Ruotsi oikein kaatuu ;-)

Mitkä oli teidän joulukuun pääjutut?

♥:Emmi

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

LENTOPELKOISILLE


Oon jo jonkun aikaa miettinyt kirjoittavani lentopelosta. Mä kuulun itse niihin ihmisiin, jotka nauttii lentämisestä. Nukahdan yleensä koneessa jo ennen kuin se nousee ilmaan ja laskut on mun lempihetkiä koko lennosta. Vaikka turpoan viisinkertaiseksi ja vatsa kipeytyy mielettömiä määriä, on lentäminen mun lempitapa matkustaa. Silti jossain siellä takaraivossa kolkuttelee pelko lentämisestä, tai lähinnä siitä, jos lento keskeytyykin odottamattomalla tavalla.

Kun mä pelkään jotain asiaa, pelkään sitten ihan tosissani. Tän hetkisessä maailmantilanteessa on varmaan välttämätöntä jännittää joka kerta sitä, jos tää on mun viimeinen lento. Kuitenkin, kaikki tilastot on oikeastaan sua vastaan. Ärsyttävin kliseistä on varmaan "Kun nouset taksista ulos lentokentällä, riski kuolla vähenee niin ja niin monta kertaa." Miten mä sitten sanoisin, että lentopelkoa voi vähentää?

  • Pukeudu mukavasti lennolle. Se vielä, että kaiken pelon lisäksi sulla olis tukalat farkut jalassa! Mukavat vaatteet päällä tunnet olosi rauhalliseksi ja voit vaikka mennä pienelle kerälle paikallasi ja ottaa tirsat! ;-)
  • Kuuntele musiikkia. Toisilla tää auttaa oikeesti. Jos musiikki rauhoittaa sua muuallakin, niin kokeile sitä myös lentokoneessa. Kun uppoudut musiikin maailmaan, saatat unohtaa edes olevasi lentokoneessa.
  • Varaa paikka siipien kohdalta. Matkan varrelle sattuva turbulenssi on varmaan pahin lentopelkoisille, mutta siipien kohdalla se tuntuu vähiten. Kuinka siistiä!
  • Lue etukäteen lentokoneen tekniikasta. Jos luet etukäteen miksi ja miten kone pysyy ilmassa, saat luultavasti rauhoitettua mieltäsi hieman.
  • Tee uusia tuttavuuksia ja juttele lennolla. Tai yritä saada aikasi kulumaan ihan millä tavalla tahansa. Mä juttelin joskus yhden Pariisin lennon alusta loppuun vierustoverini kanssa ja huomaamattani oltiinkin jo Helsingissä!
  • Ajattele positiivisesti! Menolennolla varsinkin kohteen ajattelu auttaa. Kaiva esiin vaikka matkaoppaat ja haaveile ajasta hotellin altaalla - siinä ne pelot unohtuu ;-)
Mitkä on teidän vinkit lentopelkoisille?

♥:Emmi


I've thought a while now that I should write about the fear of flying. I personally am one of those people who enjoy flying. I fall asleep even before the plane takes off and landings ae my favorite parts of the whole flight. I bloat almost 3 times my size and my stomach hurts but still flying is my favorite way to travel. But regardless of all this I still always feel a little anxiety on the plane: what if the flight suddenly gets interrupted by something?

When I'm afraid of something, I really am. I think that in this situation that is going on around the world atm it's impossible not to be afraid about flying even sometimes. Even all the statistics are against your fear but you can't help it. Here's my tips for those who are scared about flying:
  • Dress comfortably. When you're not weaing the tightest jeans you have you can probably even sleep better. You don't have to look good in an airplane!
  • Listen to music. For some people it's always relaxing and if you're one of those people that could even help you while you're in a plane.
  • Reserve a seat near wings. It's almost clear that there will be turbulence during the flight and if you sit close to wings it won't feel that bad!
  • Study the technical things in advance. So that you know why the plane stays in the air and you don't have to spend your time thinking about that. It really helps!
  • Make new friends and talk with people. Once I spent a whole Paris-Helsinki flight talking with a woman next to me and whoooops we had magically been transfered to Helsinki!
  • Think positively. Dig out your guidebook and stat to plan your days in your destination. That'll make you forget all of your fears!




lauantai 2. tammikuuta 2016

MAUSTEISTA PORKKANAKEITTOA


Tammikuussa monet yrittää keventää ja aloittaa treenaamisen joko uudestaan tai kokonaan ekaa kertaa. Nyt tässä kuussa mun tavoitteena on tehdä teille postaussarja terveellisistä resepteistä, joita voitte tarpeen tullen kokeilla, jos omat ideat alkaa loppua. Tammikuun ekan kunniaksi tein eilen porkkanakeittoa ja tällä reseptillä alkaa mun Terveelliset ideat-postaussarja ;-)

Tarvitset:
3 porkkanaa
1 perunan
½ sipulin
vettä
n. 1/4 paketin Koskenlaskijaa
kasvisliemikuution
mausteita (chili, cayennepippuri yms.)


Ensin kuorit ja paloittelet porkkanat, perunan ja sipulin ja laitat sen jälkeen ne liemikuution kanssa kattilaan kiehumaan. Noin parinkymmenen minuutin tai mahdollisesti puolen tunnin jälkeen voit alkaa tsekkailla, josko keitokset olisivat jo valmiita. Tämä kannattaa tarkistaa porkkanasta, sillä se kypsyy hitaiten!

Tän jälkeen kaadat melkein kaikki ylimääräiset vedet pois. Sitten tarvitse sauvasekoitinta ja Koskenlaskijaa. Nyt siis hurautat keiton tasaisen kermaiseksi sauvasekoittimen avulla. Koskenlaskija on jääkaapista suoraan otettuna kovaa, mutta sulaa nopeasti keittoon. Lopuksi voit maustaa keiton vielä valitsemallasi tavalla.

Toivottavasti tykkäsitte tästä ja lähdette kokeilemaan tätä yksinkertaista reseptiä. Muistakaa ketoa mulle sitten, mitä tykkäsitte keitosta ;-)

♥:Emmi

// A recipe for carrot soup. Translate this time, sorry!

perjantai 1. tammikuuta 2016

2015 VS 2016


Taas tuli aika kääntää sivua ja toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi. Mua hämmentää vaan kaikista eniten se, mihin tää aika oikein meni? 2015 oli ihan mieletön: koulumenestys, reissut, Pariisi, ystävät. Oon oppinut itsestäni niin paljon uutta ja samalla saanut ympärilleni upeita ihmisiä. Oon tullut entistä läheisemmäksi mun parhaiden ystävieni kanssa ja oppinut tuntemaan heitä vielä paremmin. 2015 on ollut ystävien vuosi.

Ystävien vuoden lisäksi voin sanoa, että 2015 on ollut itsenäistymisen vuosi. Ensimmäinen lento ilman vanhempia, aika ulkomailla täysin yksin. Oon viettänyt koko vuodesta kevyesti yli puolet täysin yksin pärjäten. Ja se jos joku tuntuu mielettömän upealta, etenkin siksi että olen pärjännyt yksin ilman ongelmia. Mitä nyt joskus kuvittelen, että meidän pihalla on pommi tai että mun sängyn alla on mörkö. Nää on loppupeleissä varmaan ihan "normaaleja", mutta samalla niin absurdeja pelkotiloja.


Vuodelta 2016 mä odotan vielä enemmän. Selvää on, etten mä tule matkustamaan näin paljoa, sillä ensimmäinen puolivuotinen menee aika vahvasti nenä kiinni kirjassa. Weekend getawayt on silti aina hyvä idea ja tän takia mä ja Elvira lähdetäänkin Köpikseen ja heti helmikuussa. Muuta kivaa on myös tiedossa, mutta tuskin kolmea reissua Aasiaan, kahta kuukautta Ranskassa tai mitään ton tapaista. Ei silti, mistä sitä koskaan tietää?

Oon heitellyt kyllä jos minkälaisia haaveita matkailuun liittyen tulevan vuoden osalta. Kaverin kanssa mietittiin kesän loppupuolelle pientä roadtripia Belgia-Ranska-Saksa kera festareiden, mutta tää on ehkä maailman eniten ajatustasolla oleva juttu vielä. Ranskaan on ainakin ens vuonna päästävä, mutta onko se kohde sitten Pariisi, Lyon vai Grenoble - se on tässä kohtaa se isoin kysymys. 


Miksi matkailu sitten ei oo ens vuoden ykkösprioriteetti? Varattin pari päivää sitten mun valmennuskurssi ja näin ollen mun tieni vie heti huhtikuun alusta Helsinkiin. Se, miksi Helsinkiin päädyin oli ihan oma preferenssi. Mä tykkään Turusta kyllä, mutta joku siinä Stadissa vaan on. Oon kohta puolet elämästäni halunnut sinne muuttaa ja tilanteen tullen mä sen kyllä teen. Ja mikä olisi parempi lisämotivaatio oikkikseen lukiessa kuin se, että kotiosoite saattaa seuraavana syksynä löytyä Helsingistä?

Oikkikseen pääsy ei tietenkään ole minkään sortin itsestäänselvyys, mutta mulla on siihen niin kova tahto ja draivi, että jos mitään suurempia elämänmuutoksia pääsykoekevääseen tule, olen homman suhteen aika luottavainen. Omiin kykyihin luottamisesta koko homma muutenkin lähtee. Loppumatkan hoitaakin sitten tieto, taito ja jaksaminen.


Oikkis onkin selkeästi vuoden päätavoite. Tietenkin lakin saanti on tulevan vuoden isoin juhla, mutta tän homman itsestäänselvyyden takia jännittelen ja fiilistelen jo oikkista vähän enemmän. Toki mulla on ylppäreihin tavoitearvosanat ja kovaa vauhtia kevättä varten oonkin jo lukemassa, mutta takaraivossani koitan säästää liekkiä huhti-toukokuulle.

Lukio ei ole koko elämä, siinä lause jonka oon oppinut vasta abivuonna. Enkun kirjoituksissa mokattuani oon saanut ravisteltua itsestäni pois pahimman täydellisyyden tavoittelun ja koitan vihdoin oppia siihen, että teen parhaani ja katson mihin se riittää. Tätä samaa mentaliteettia hyödynnän myös tulevissa kevään kirjoituksissa. Samalla en kuitenkaan ajatellut löysäillä yhtään, sillä eihän sitä uskonnon ällää löysäilemällä kirjoitettu. Tää on mulle tärkein ja paras keino, jolla potkia itseä eteenpäin, kun askel alkaa painaa.


Yks mun vuoden tavoitteista on myös kliseisesti elämäntapojen parannus. Juhliminen ja herkuttelu saa ekasta puolivuotisesta ainakin jäädä minimiin tietenkin abihömpötyksiä lukuunottamatta, sillä luku-urakkaa tää ei ainakaan helpota. Samalla koitan painaa treeneissa kahta kauheammin ja toivottavasti huomata jotain muutosta kropassa. Myönnän syksyn aikana tekemäni vahingot itselleni ja tiedän, ettei homma voi jatkua loputtomiin. Korkki kiinni ja karkit piiloon, näillä mennään tästä päivästä alkaen!

Mun vuosi 2016 koostuu siis aika pitkälti opiskelusta. Nää on niitä elämän tärkeimpiä hetkiä ja keväitä ja silloin pitää osata priorisoida. Kyllä se myöhemmin sitten kantaa hedelmää. Blogin tulevaisuudesta en suoraan sanoen ole huolissani, mutta kyllä pääsykoekevät syö vamasti postauksien määrää. Onneksi te tiedätte, että se on vain väliaikainen tilanne ja että mä palaan aina takaisin!

Ihanaa uutta vuotta 2016 kaikille, toivottavasti ette oo jokaikinen kamalassa darrassa vaan aloitatte uuden vuoden reippain mielin!

♥:Emmi